Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kasvatustoiminta

Halliksessa kasvatetaan päärotuna kääpiöpinsereitä ja hieman pienimuotoisemmin bordercollieita, mutta en näe sille mitään estettä, etteikö joskus syntyisi jonkin muunkin rotuinen pentue, jos satun innostuksissani haalimaan itselleni kamalan kasan eri rotuisia koiria, sitä kun ei koskaan tiedä. :-D

Asiasta kukkaruukkuun, toivon pentueen vanhemmilta edes jonkinlaista kisamenestystä niille sopivista lajeista. Yhtä hyviä tuloksia ovat esim. yksi-kaksi valionarvoa ja heikompaa menestystä muissa lajeissa tai vahvaa menestystä kaikissa lajeissa. Bordercollieilla olisi hyvä olla tuloksia paimennuksesta. Myös BH-kokeen käymme suorittamassa ainakin jossain vaiheessa koiran elämää. Kuten näkyy, ovat koiramme etupäässä käyttölinjaisia, mutta sopivien kuvien löytyessä olisi mukava tutustua näyttelypuoleenkin! Minulle tärkeintä eivät kuitenkaan ole pitkät tittelirivistöt, vaan terveet ja hyväluonteiset koirat, joiden pennutkin ovat varmasti ilo silmälle.

En kuitenkaan ota kasvatustoiminnasta mitään stressiä, vaan mennään ihan täysin koirien ehdoilla ja kisaillaan virallisissa silloin kun huvittaa; hiljaa hyvä tulee. Ehkä koirat sitten lopulta ovat kisanneet sen verran, että voidaan teettää pentue. :'-) Pentueen jälkeen koirat saattavat ehkä vielä hetken kisata, jos ne ovat lähellä jotakin valionarvoa, mutta sen jälkeen kaikki lähtevät pääsääntöisesti sateenkaarisillalle.

Kasvattieni tulevalta kodilta minulla ei ole muita vaatimuksia kuin mukava ja selvästi pennusta kiinnostunut omistaja sekä suhteellisen siistit kotisivut; mielellään ainakin melkein valmiit sellaiset. Minulle ei ole niin väliä, kisaatko epiksissä vai virallisella puolella vai kisaatko ollenkaan; luovutan pennun mielelläni myös harrastekotiin tai vaikka tallikoiraksi! Jokaisen pennun mukaan lähtee jalostusoikeus, mutta olisi kiva kuulla sellaisista suunnitelmista, että ehdin varaamaan itsellenikin kasvattini pennun. :-D Heti varauksen yhteydessä olisi kiva kuulla vähän tulevaisuudensuunnitelmia, mutta mitään romaania ei tarvitse alkaa rustailemaan.

Minulle on myös yksi ja sama, saako koira valokuvat, piirroskuvat vai ei kuvia ollenkaan, kirjoitatko sille luonteen vai et ja saako se hoitajan. Tietysti arvostan suuresti pitkiä, yksityiskohtaisia luonnetekstejä ja ihailen kaikkia, jotka osaavat piirtää koirilleen vaikuttavan hienot kuvat. Minulle kuitenkin kelpaavat myös ihan tavalliset sivut perustietoineen ja yksinkertaisine kisakalentereineen, älkää ottako stressiä. ♥

Meillä ei myöskään ole mitään deadlineä koiran kuulumisten kertomiselle, mutta minusta olisi kiva kuulla, jos koira esimerkiksi valioituu jossakin lajissa, saa pentueen tai kuolee. Myös koiran mahdollisista myyntisuunnitelmista olisi hyvä kertoa, niin voin tarvittaessa ottaa sen itselleni tai suositella jonkun muun kenneliä sopivaksi kodiksi, mutta olisi mukavaa, jos koira saisi sinun luotasi heti loppuelämänkodin. :-)

Pennun varaaja saa itse päättää muunmuassa koiran nimen (näistä lisää pentuesivulla) ja värin, mutta olen vielä listannut alle muutamia tärkeitä asioita pennusta ja sen tiedoista, joita ei saa lähteä muuttamaan. ;-)

  •  Koiran nimen eteen tulee kasvattajanimi Hallonbåt, jota ei saa missään nimessä ottaa sieltä pois.
  • Koiralle päättämäsi sukupuoli, väri ja koko nimi pysyvät samoina koko sen elämän ajan. :-)
  • Kasvattajana minä rekisteröin pennut VFCIn koirarekisteriin, jote ethän ala itse sitä tekemään, niin vältytään tuplarekkauksilta.
  • Pentueen ollessa ajankohtainen ilmestyy sen sivu Valpar-kategoriaan ja päivittelen jaksaessani myös topaa turrilaan (nimimerkki Gemma).

Hallonbåtin pohjimmaisin tavoite on kuitenkin yleistää kääpiöpinsereitä virtuaalimaailmassa ja toivon, että haaveeni joskus toteutuu! ♥

koristekuvan © elaine, CC by-nc-nd 2.0

©2018 Hallonbåt - suntuubi.com